Ollos tervehditty näille sivuilleni.

Blogeja minulla on kolme, yhdessä alteregoni Hörvelö kerää listaa kaikesta pitämästäänliittäen kuviani joukkoon, toisessa lyhyesti kuvasanailen.. enkä aina niin positiivisestikaan.

Tässä ajattelin kirjailla noita perin mielenkiintoisia Wanhan kansan merkkipäiviä, jotka sisältät syviä kansanviisauksia. Niiden mukaan elettiin arjet ja pyhät, kylvettiin sekä korjattiin sato. Olen erittäin iloinen kommenteista ja jos lisäilet päiviin liittyviä sanontoja.


6. syyskuuta 2010

Pestuumarkkinat


"Mooses on kylmä mies"

Vielä viime vuosisadan alussa olivat pestuumarkkinat, varsinkin häme-savoakselilla, hyvin yleisiä. Yleisin pestuupäivä on ollut syyskuun toinen sunnutai. Muutkin sunnuntait tuon jälkeen olivat pestuupäiviä, pitihän mahdollisesta uudesta työpaikasta oltava varmuus ennen palvelusväen vuosipäivää. Se taas on aiempina vuosisatoina ollut mikkeli. Naapuripitäjät pitivät pestuumarkkinoita perättäisinä pyhinä, joten pestittä jääneet saapuivat kuulostelemaan ja keskustelemaan palveluksesta sekä palkan lisäksi saatavista luontaiseduista. Eli eivät nekään ole mikään tämän päivän keksintö.

Maalaistalojen emännät ja isännät samoin kuin kaupunkien porvarit ja kauppiaat siis palkkasivat palvelusväkensä kerran vuodessa pestuumarkkinoilla. Pestuuta edelsi friiviikko (vapaaviikko, runtuviikko), jolloin palkollinen irtautui edellisestä työpaikasta ja valmistautui ei vain muuttamaan taloa vaan myös muuttamaan toiseen pitäjää, jos työtarjous kauempana houkutti.

Kuopiossa pestuumarkkinat ajoittuivat keskiajalta aina 1900-luvun alkuun syyskuun 8. päivän tienoille. Tuona päivänä oli syys-Maria, eli vanhan kirkkovuoden kahdeksas neitsyt Marian juhla, syntymäpäivä. Pestuumarkkinat kestivät kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä tavallisesti saatiin - oikeastaan otettiin - pesti eli työpaikka, ja seuraavana päivänä huviteltiin. Pieni osa seuraavan vuoden palkasta saatiin pestuurahana, joten kaupungissa voitiin hieman törsätä. Usein markkinareissulla löytyi myös mielitietty, ehkä jo edellisvuonna huomattu, ja nyt asia varmistettiin ostamalla sormus ja kihlahuivi.

"Marian syntymäpäivä, näillä aikoina mehtälinnunpojat on täydelliset ja satimen nosto aloitetaan."

7 kommenttia:

  1. Olipa taas aamupuhteella, voiko noin sanoa, kun on aamu,mukavaa luettavaa.
    Mukavia asioita valaistit Manna, vai pestuumarkkinat, voin kuvitella mielessäni, millaista siellä oli, tohinaa ja väkeä :D

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa luettavaa, on sielä mahtanut olla vilskettä ja tapahtumaa. Entisajan pätkätyöläisten, rekrytointi tapahtumassa.

    VastaaPoista
  3. Meilläpäinkin Kymenlaaksossa pidetään pestoomarkkinoita, tosin ei joka kirkonkylässä. Mua viehättää ja kiinnostaa kovasti kaikki perimätieto ja vanhat tavat, joten oli tosi kiva eksyä sun blogiin. Itse lueskelen Vilkunan Ajan tietoa kalenterin mukaisesti. Jään seurailemaan, mitä viisauksia jakelet:)))

    VastaaPoista
  4. seijastiina; puhdetyöthän tehdään hämärän aikaan ja sisällä, eli voihan noin ihan hyvin sanoa :)

    Valokin värsyjä; pestuumarkkinoista ja runtuviikostakin löytyy varsin meheviä tarinoita. Rekrytointia nimenomaan!

    Seija; tervetuloa. Ite oon Kuusaan likkoja syntyään, Elimäen pestoot on mulle tuttuja:) Ajantieto on avoinna aina, samoin Laihon; Wanhan kansan merkkipäivät, Kalevala ja SKS:n kaikenlaiset perinnekirjat. Selailen myös paljon aiheeseen liittyviä ja vähän vierestäkin vieviä nettisivustoja. Vanhat puhdetyöt, käsityöt kiinnostavat myös... Kaikki mille kakskymppisenä kohautti olkaansa :)

    VastaaPoista
  5. Onpa mielenkiintoinen Blogi, ja kauniita erikoisia kuvia ja jutut mukavia, käykää minun Blogeissa tai kirjautukaa lukijaksi,toki tännekkin voin tulla vuorostaan lukijaksi.
    http://pikenrunoja.blogspot.com/
    http://poimintojamatkoilta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Olen siis itsekkin hiukkasen yli 50v.t.pike

    VastaaPoista
  7. Suomalainen kansanviisaus sisältää varsinaisen helmikokoelman. Työntekoon (minulla tekemättä jättämiseen ) liittyy: Metsätyömies istuu kannolla ja tupakoi: "äkkiä töitä tekis; ajatukset ne on ku ajan vie". Ja ajatteluun liittyy: "aatelles ei mää aika hukkaan". Ja HUKKAAN liittyy .... :) Kiitokset tällaisesta blogista, tätä tarvitaan.

    VastaaPoista